Skip to main content

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin- kirjasta apua oman yrityksen perustamiseen

 

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on Ollis Leppäsen yrittäjyyskirja (Tammi 2013), jota suosittelen erityisesti sinulle, joka vasta pohdit yrittäjäksi ryhtymistä. Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin – kirja sopii erityisesti sinulle, joka et vielä toimi yrittäjänä ja liikeideasi ei ole vielä kirkas. Kirja innostaa ja madaltaa yrittäjyyden kynnystä, mutta sisältää innostamisen lisäksi myös yrittäjyystietoa.

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on helposti luettava ja lähestyttävä. Pääsanoma on se, että yrittäjyydestä ei pidä tehdä liian vaikeaa: sen kuin ryhdyt yrittämään niin asiat kyllä järjestyvät! Kirjan alkuosa on pitkältä juurikin innostamista ja turhien väärinkäsitysten oikaisemista. Kirjoittaja haluaa selättää yrittäjyyden hankaluuteen, byrokraattisuuteen ja riskeihin liittyviä mielikuvia. Leppänen esittää hyviä kysymyksiä, joita yrittäjyyttä suunnittelevan kannattaa pohtia. Näin lukija saa varmuutta yrittämiseen. Kirjoittajan asenne on rohkaiseva myös heille, joiden liikeidea on vielä hieman hakusessa: hän tarjoaa aina myös vaihtoehdon tai ohjeistaa lisätoimenpiteisiin, jotta oman liikeidean suunnittelu pääsee etenemään.

 

kirjavinkki_ollis_leppanen_liiketoimintasuunnitelma_roskakoriin

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin sisältää runsaasti tehtäviä, työpohjia ja rentoja kuvituksia. Sisältö ei ole kapulakielistä pönötystä, vaan rentoa ja innostavaa luettavaa!

Yrittäjäksi oppii yrittämällä

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin – kirjaa lukiessani hymähtelin hyväntahtoisesti moneen kertaan. Sekä kirjoittaja Leppänen, että minäkin olemme kokeneita yrittäjyyskouluttajia ja olemme näköjään todenneet samat asiat. Oman yrityksen suunnittelija keskittyy usein pohtimaan epäolennaisia asioita. Yritysmuodolla ei ole väliä siinä vaiheessa kun mietitään vasta liikeideaa. Verotusta ja muita yrittäjyyden kiemuroita ei kannata suotta murehtia liikaa liian varhaisessa vaiheessa. Tärkeämpää on kartoittaa:

  • millainen on hyvä liikeidea
  • mitä asiakkaat tarvitsevat
  • onko asiakkaita riittävästi ja ovatko he ostohalukkaita ja maksukykyisiä
  • ketä vastaan kilpailen
  • miten elämäni muuttuisi yrittäjänä
  • millainen yrittäjyys sopii juuri minulle
  • onko minulla riittävät resurssit liikeideani toteuttamiseen

Yrityksen markkinoillepääsyn ja menestymisen ratkaisevat muut seikat kuin se, onko yritysmuotona perustamishetkellä toiminimi vai osakeyhtiö. Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin – kirjassa Leppäsen sanoma on omaa ensimmäistä yritystä suunnittelevalle lohdullinen. Ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea. Terve järki, uteliaisuus ja yritteliäs asenne ovat tärkeimmät. Yrittäjäksi oppii yrittämällä! 

 

Älä heitä liiketoimintasuunnitelmaa roskakoriin!

Kirjan nimeä en kuitenkaan voi yrittäjyyden ammattilaisena allekirjoittaa. Liiketoimintasuunnitelmaa en laittaisi roskakoriin, koska se on erittäin hyödyllinen ja monin paikoin suorastaan pakollinen dokumentti.  Vaikka Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on valikoitunut kirjan nimeksi, selvästikin myös Leppänen kannattaa yritystoiminnan järjestelmällistä suunnittelua erilaisten työkalujen avulla.

Kirjassa on lukuisia tehtäviä, joista itse asiassa koostuu juurikin liiketoimintasuunnitelman sisältö. Kirjan nimen tarkoituksena on varmaankin olla hieman raflaava ja herättää kiinnostus. Tämä on ymmärrettävää Suomen suppeilla kirjamarkkinoilla. Ymmärrän kuitenkin Leppäsen pointin. Liiketoimintasuunnitelma saattaa olla raskasrakenteinen kirjallinen dokumentti. Kun yrityksen perustaja kirjoittaa ensimmäistä liiketoimintasuunnitelmaansa, hän saattaa joutua tekemään liian aikaisin valintoja ja rajauksia. Kun yrittäjyydestä ei ole riittävästi tietoja tai taitoja, valintojen tekeminen hirvittää. Pahimmillaan perinteinen liiketoimintasuunnitelma tappaa luovuuden.

Yrityksen perustaminen on iso asia ja pohjatyöt kannattaa tehdä huolella. Onneksi apua on saatavilla! Täältä löydät apua hyvän liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Maksutonta yritysneuvontaa tarjoavat Uusyrityskeskukset ja paikalliset elinkeinoyhtiöt. Lataa täältä maksuton Uusyrityskeskuksen Yrityksen perustajan opas. Laajimman ja syvällisimmän avun oman yrityksen perustamiseen saat yrittäjäkoulutuksesta.

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on valikoitunut kirjavinkiksi, koska se on oivallinen kirja yritystoimintaa suunnitteleville. Kun olet innostunut asiastasi, vie sitä eteenpäin, äläkä anna kyseenalaistajien ja ankeuttajien lannistaa sinua. Älä myöskään tee itse oman pääsi sisällä asioista liian vaikeita.

Suosittelen kirjaa yrittäjyyttä harkitsevien lisäksi myös yrittäjyyden opettajille, yritysneuvojille ja kaikille alkavien yrittäjien parissa työskenteleville, joiden työnkuvaan kuuluu usein liikeideoiden arviointi ja valitettavasti myös ns. epäkelpojen liikeideoiden tunnistaminen. On hyvä ravistella välillä itseään totutuista malleista: onko kirjallinen liiketoimintasuunnitelma aina paras tapa liikeidean arviointiin? Voisiko sen pilkkoa pieniin palasiin, kuten tässä kirjassa on tehty? Vai kannattaako keskittyä yritystoiminnan suunnittelun ensimetreillä johonkin aivan muuhun kuin kirjalliseen liiketoimintasuunnitelmaan?

 

Kirjavinkki: Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin saa minulta:

Tähtiä 5 *****

 

Kommentoi