Suomalaisten ylivoimainen ykköshakukone on Google. Tästä lienee perua sanonta: ”Jos yrityksesi ei näy Googlen ensimmäisellä sivulla, sitä ei ole olemassa.” Muita hakukoneita, kuten Bingiä käytetään mitättömillä parin prosentin määrillä, eli Google on hakukoneista Suomessa täysin monipoliasemassa. Fakta on, että jos yritys aikoo näkyä Googlessa, on yrityksellä oltava kotisivut tai verkkokauppa. Googlenäkyvyyden kannalta somekanavilla ei ole kotisivuihin nähden suurta painoarvoa (somekanavissa yrittäjän kannattaa keskittyä tuoreeseen sisältöön ja hyödyntää hashtageja, sillä someakin käytetään yhtä lailla hakukoneena). Kotisivut yritykselle on investointi, johon on harvemmin laittaa suuria summia rahaa, mutta sivuston uudistaminen muutaman vuoden kuluttua on vieläkin kalliimpi ja työläämpi projekti – ja pahimmillaan uudistuksessa menetetään jo hankittua näkyvyyttä.