Yritys menestyy tutkitusti paremmin, kun sen perustamisen lähtökohtana on ollut yrittäjän itsensä halu ja tahto ryhtyä yrittämään. Kun yritys on perustettu pakon sanelemana ovat menestymisen lähtökohdat heikommat. Yrittäjyydessä on vetovoimatekijöitä ja työntötekijöitä. Vetovoimatekijät ovat positiivisia: esimerkiksi halu yrittää, luottamus tulevaan ja vaurastumisen mahdollisuus. Työntötekijät ovat negatiivisia, kuten työttömyys tai työllistyminen ainoastaan oman y-tunnuksen avulla. Mitä enemmän vetovoimatekijöitä yrittäjyydessä on perustamisvaiheessa ja varsinaisen yritystoiminnan aikana, sitä varmemmin yritys menestyy.
Tyypillisin pakkoyrittämistilanne on työttömyys tai sen voimakas uhka. Mikäli henkilö ei tunnu millään löytävän palkkatyötä, hän saattaa ajatella, että ryhtyy yrittäjäksi. Näin etenkin pienemmillä paikkakunnilla, joissa työpaikkoja on vähemmän ja välimatka lähimpään suureen kaupunkiin tuntuu ylivoimaisen suurelta – ainakin jos henkilö on tottunut työllistymään omalla kylällä. Sinänsä hassu juttu, että useakin naapuri on tottunut ajamaan päivittäin palkkatyöhön toiselle paikkakunnalle, eikä koe sitä kovinkaan ihmeelliseksi rasitteeksi… Myös työvoimaviranomaiset voivat ohjailla ajatuksia yrittäjyyden suuntaan. Olen saanut kunnian olla kouluttamassa yrittäjäkoulutuksia paikkakunnilla, joissa on äkillistä työttömyyttä esimerkiksi kunnan ainokaisen tehtaan sulkemisen vuoksi. On erittäin haastavaa työllistyä yrittäjänä tehdastyön jälkeen pienelle paikkakunnalle, jossa asuu lähinnä työttömiä ja eläkeläisiä. Onko itsellä osaamista muuhun kuin kyseiseen tehdastyöhön? Entäpä ketkä olisivat asiakkaita? Ja onko heitä riittävästi ja onko heillä ylipäätään maksukykyä? Kaikki on kuitenkin mahdollista, enkä missään tapauksessa tyrmää ajatusta yrittäjänä työllistymisestä pienelläkään paikkakunnalla, mutta omat haasteensa se kyllä luo yrittäjätaipaleen alkuun.
Tietyillä toimialoilla on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että henkilöllä on oltava useita toimeksiantajia työllistyäkseen ja etteivät toimeksiantajat suinkaan palkkaa töihin, vaan maksavat joko työkorvausta tai haluavat laskun. Eräänlaista pakkoyrittäjyyttä tämäkin. (kuva: Pixabay)
Pakkoyrittäjyyttä on runsain mitoin myös toimialoilla, joilla on vakiintunut käytäntö ostaa palveluja alihankkijalta. Esimerkiksi rakennusalalla on yleistä käyttää alihankkijoita ja aliurakoitsijoita työntekijäksi palkkaamisen sijaan. Samoin kauneudenhoitoalalla, jossa työllistytään vuokratuoliyrittäjänä. Tällainen toiminta tulee yleistymään entisestään.
Ei ole ollenkaan tavatonta, että työnantaja haluaa myydä osan toiminnoistaan. Tavoitteena on usein kustannussäästöt. Ulkoistetut palvelut voidaan kilpailuttaa alan palveluntarjoajilta tai yrityksen osa voidaan myydä vaikkapa entisille työntekijöille päättyvän palkkatyön vaihtoehdoksi. (kuva: Pixabay)
Usein tapahtuu myös niin, että työnantaja ulkoistaa osan toiminnoistaan ja tarjoaa irtisanottaville työntekijöille mahdollisuutta jatkaa yrittäjänä. Lähtökohta yrittäjyyteen on näin lähtöisin muilta kuin tulevalta yrittäjältä itseltään, joten tämäkin on pakkoyrittäjyyttä. Entinen työntekijä ostaa itselleen entisen työnsä.
Eräs pakkoyrittäjyyteen ohjaava tosiasia on, että työntekijän palkkaaminen on etenkin pienyrittäjälle todella suuri riski. Työnantajalla on valtava vastuu ja työntekijään joutuu sitoutumaan tiukemmin, kuin moni työnantaja pystyy tai haluaa. Yrityksen olisikin paljon helpompaa ostaa palvelua laskulla toiselta yrittäjältä. Ja yksityishenkilöhän ei saa Suomessa laskuttaa, joten työllistymistä voi kyllä helpottaa se, että on valmis tekemään työtä laskuttamalla joko oman y-tunnuksen kautta tai laskutuspalvelun kautta.
V. 2016 Suomen väestöstä 6,6% oli maahanmuuttajataustaisia (lähde: Stat). Silti yhä edelleen maahanmuuttajien työllistyminen on haastavaa. Tämä johtunee paitsi kieli- ja kulttuurieroista, myös asenteista. Yrittäjyys onkin usein ainoa keino työllistyä, mutta se ei ole helppo tie kulttuuria ja sääntöjä tuntemattomalle; kantasuomalaisellekin riittää yrittäjyyden kiemuroissa ihmettelemistä, saati maahanmuuttajalla! (kuva: Pixabay)
Maahanmuuttajataustaisten yrittäjäksi ryhtymisen kynnys tuntuu olevan kantasuomalaisia alhaisempi. Tämä johtunee kahdesta eri seikasta: maahanmuuttajien on kantasuomalaisia vaikeampaa työllistyä Suomessa ja lisäksi yrittäjyyden kynnys on heille jo kulttuurisyistäkin matalampi. Suurelta osin kyse on kuitenkin pakkoyrittäjyydestä, koska työtä ei ole helppoa saada.
Ennen vanhaan maatiloilla oli oletus, että vanhin poika jää jatkamaan tilaa. Niin maatiloilla kuin yrittäjäperheissäkin on usein toiveena löytää jatkaja omasta perheestä. Jälkipolvella sen sijaan voi olla asiasta aivan eri näkemys. Sukupolvenvaihdoksissa on ollut ennen paljonkin pakkoyrittäjyyttä. Nykyään nuoremmalla polvella on usein jo pokkaa kieltäytyä pakkoyrittäjyydestä, vaikkakin sisua se toisinaan vaatii, sillä vanhempien kunnioitus, ulkopuolelta tuleva (ja sisäinenkin) paine ja sitoutuneisuus voivat aiheuttaa melkoisen tahtojen taiston.
Pakkoyrittäjyyttä lienee sekin, että työhönsä totaalisen kyllästyneet tai uupuneet ihmiset pohtivat yrittäjyyttä vaihtoehtona palkkatyölle. He ovat alkaneet vihata omaa palkkatyötään ja haaveilevat irtisanoutumisesta ja vapaammasta elämästä. Ja monen mielessä ulospääsy palkkatyöhelvetistä näyttäisi olevan oma yritys, vaikkakaan liikeideasta ei ole tietoakaan.
Olen kouluttanut vuosien varrella yrittäjyyttä useilla työvoimapoliittisilla yrittäjäkursseilla. Näkemykseni mukaan harva työtön aidosti ja oikeasti haluaa yrittäjäksi, mutta toisaalta yrittäjäkoulutus voi avata silmät ja saada ajattelemaan uudella tavalla. Usein yrittäjäkoulutuksen vaikutus yritteliäisyyteen on kuitenkin päinvastainen kuin mitä valtiovalta toivoo: kurssilla selviää karu totuus, mikä johtaa siihen, ettei yrittäjyys näyttäydy enää lainkaan houkuttelevana vaihtoehtona koulutuksen jälkeen. Yrittäjän on kannettava kokonaisvaltainen vastuu, osattava hankkia asiakkaita eli oltava erittäin myyntihenkisiä ja vastattava itse myös yrityksen taloudesta. Yrittäjän on ennen kaikkea oltava aktiivinen, jopa paljon aktiivisempi kuin työntekijän.
En ole toistaiseksi tavannut henkilöä, joka olisi ollut erittäin yrittäjyysvastainen ja työvoimapoliittisen yrittäjäkurssin aikana tai pian sen jälkeen ryhtynytkin innokkaasti yrittäjäksi. Toki innostava ja kannustava kouluttaja saattaa saada aikaan muutoksia ajattelutavassa tai asenteessa ja oikealla tavalla esitetty tieto poistaa turhia pelkoja. Henkilökohtainen näkemykseni on kuitenkin se, ettei yrittäjäkoulutuksissa eikä yritysneuvonnassa tule ”aivopestä” kenestäkään yrittäjää vasten tahtoaan, vaan yrittäjäkoulutus antaa mahdollisuuden pohtia yrittäjyyttä ammattilaisen ohjauksessa yhtenä vaihtoehtona työllistymiselle.
Suomessa kukaan ei täysin putoa yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle. Työttömyyspäiväraha on luonnollisestikin palkkaa pienempi. Sen tarkoitushan on olla väliaikainen tukimuoto vain siksi aikaa, kun henkilö on taas palkkatyössä. Työttömyysaikana on oltava aktiivinen ja etsittävä kokoaikaista työtä. Ehkäpä on jopa vaihdettava paikkakuntaakin tai tehtävä muita uhrauksia. Yrittäjäkoulutuskin voi olla silmiä avaava koulutusvaihtoehto työttömyysaikana. (kuva: Pixabay)
Muutama tarkoituksellisen provosoiva kysymys:
-Jos henkilö ei onnistu myymään osaamistaan yhdelle työnantajalle, miten hän onnistuisi myymään osaamistaan suurelle joukolle potentiaalisia asiakkaita?
-Jos henkilön osaamiselle ei ole kyseisellä paikkakunnalla kyseisenä ajankohtana kysyntää, lisääntyykö kysyntä yhtäkkiä, kun hän rekisteröi itselleen oman y-tunnuksen?
-Jos henkilö ei hae kokopäiväisesti, aktiivisesti ja oma-aloitteisesti työtä työttömyyden aikana, hakeeko hän kokopäiväisesti, aktiivisesti ja oma-aloitteisesti työtä eli asiakkaita yrittäjänä?
-Jos henkilö haluaa mahdollisimman paljon yhteiskunnalta erilaisia tukimuotoja, miten hän pystyy muuttamaan asenteensa yrittäjänä, jolloin hän ei tyypillisesti saa tukia lainkaan, vaan kaikki eurot on saatava kerättyä laskutuksena asiakkailta?
Kuten todettu, provosoin tarkoituksella. Eivät kaikki työttömät tietenkään odota passiivisesti työnantajien yhteydenottoja kotona nautiskellen työttömyyspäivärahaa. Työttömyyspäiväraha on tarkoitettu kokopäiväisen työnhaun väliaikaiseksi mahdollistajaksi; siis todellakin työttömän on haettava työtä jokaisena arkipäivänä klo 8-16, jotta työttömyyspäiväraha on ansaittu. Sitä ei ole myöskään tarkoitettu vastikeettomaksi kotiinmaksettavaksi tueksi, jotta henkilö saa hengähtää kotona työrupeamien välissä sesonki- tai projektimuotoisissa töissä tai siksi aikaa, kun joku muu järjestää hänelle töitä tai täydennyskoulutusta. Niin työllisissä, yrittäjissä kuin työttömissä työnhakijoissa on lukuisia erilaisia persoonia, eri alojen ammattilaisia ja asenteiltaankin niin monenlaisia tyyppejä, joten työttömiä ei voi kategorisoida samankaltaisiksi henkilöiksi. Mutta aiheellisia kysymyksiä silti, eikö vain?
Tervetuloa töihin hyvät tyypit! Työnantajat toivovat usein, että työnhankijoilla olisi yrittäjämäisiä ominaisuuksia ja ymmärrystä taloudesta. Mikäli tällaiset taidot edistävät työllistymistä, olisi näiden taitojen kouluttamista lisättävä ja myös helpotettava mahdollisuutta kokeilla yrittäjyyttä edes pienimuotoisesti. (kuva: Pixabay)
Moni yrittäjä toivoo, että kaikki kokeilisivat joskus elämänsä aikana yrittäjyyttä tai ainakin suorittaisivat yrittäjäkurssin. Kuulen usein kommentin että ”yrittäjäkurssin pitäisi olla pakollinen”. Yrittäjät toivovat, että jokainen kansalainen saisi näin käsityksen, millaista on toimia yrittäjänä eli näin nähtäisiin palkkatyön vastakohta = itsensä työllistäminen. Millaisia kustannuksia yrittäjyydestä ja työntekijästä syntyy, miten kokonaisvaltaista työtä yrittäminen on ja mitä kaikkea työnantajan on tehtävä taustalla, jotta työntekijä ”voi vain tulla töihin”. Näihin yrittäjien kommentteihin liittyy usein paatoksellisuutta ja luokittelua ”yrittäjä vastaan työntekijät”. En aina allekirjoita kaikkea, mitä yrittäjien suusta lipsahtaa, mutta kannatan ajatusta, että jokaisen tulisi saada kokea edes pintaraapaisu yrittäjyydestä esimerkiksi opintojen aikana. Olisi kaikkien etu, että työntekijät ymmärtäisivät paremmin talousasioita ja työnantajan kantamaa vastuuta.
Aivan näin mustavalkoinen en itse haluaisi olla, mutta kun ajatus nousee kerta toisensa jälkeen esille, olen miettinyt että miten kävisi, jos palkkatyötä ei enää olisi? Entä jos kaikki olisivat yrittäjiä ja tekisivät töitä omalla y-tunnuksella? Miten kävisi, jos laki ei mahdollistaisi työntekijän palkkaamista? Saisiko se aikaan aktiivisempia ja tuottavampia kansalaisia? Olisiko maailmassa asiat paljon paremmin? Entä ne heikommat, jotka eivät syystä tai toisesta pysy nytkään rattaissa mukana? En ole poliittisesti sitoutunut, mutta monesti näissä puheenvuoroissa nousee esille oikeisto vastaan vasemmisto. Yrittäjäksi ajautuu usein aktiivisia tekijäihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ymmärrä sitä, etteivät kaikki pysty, halua tai kykene itsensä työllistämiseen tai ylipäätään työllistymiseen. On kuitenkin fakta, ettei kaikista voi tulla, eikä pidä tulla yrittäjiä. Kaikilla ei ole avuja palkkatyöhönkään. Tällaisille henkilöille en soisi pakkoyrittäjyyden tuomaa tuskaa.
Pakkoyrittäjyys on paha paikka, jos se sattuu omalle kohdalle. Henkilökohtaisesti en missään muodossa kannata pakkoyrittäjyyttä eli tilannetta, että henkilö joutuu yrittäjäksi vastoin tahtoaan. Jos kuitenkin niin käy, kannattaa tehdä tilanteesta itselleen niin suotuisa kuin mahdollista: käydä yritysneuvojan luona, suorittaa yrittäjäkoulutus, pyytää itselleen kokenut yrittäjä mentoriksi ja etsiä pätevä ja auliisti neuvoja jakava kirjanpitäjä. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan auttaa ennaltaehkäisemään virheitä ja ongelmia. Yrittäjyys ei ole niin monimutkaista, kuin usein pelotellaan ja kun pääsee juoneen mukaan, asiat alkavat kyllä helpottua. Pakkoyrityksistäkin voi muodostua toimivia ja taloudellisesti hyvinkin kannattavia yrityksiä. Ja yrittäjä voi jopa oppia pitämään yrittäjyydestä! 🙂
