Yrityksen perustajat kertovat yrittäjäkoulutuksissani (linkki), että ovat ottaneet jopa vuosikausien ajan työpaikallaan esille kehittämiskohtia. Moni asia voitaisiin tehdä paremmin ja tehokkaammin, mutta kukaan ei kuuntele. Tätä kuvataan ”pään hakkaamisena seinään”. Jossakin vaiheessa työntekijä kyllästyy ja irtisanoutuu. Toisinaan ratkaisu voi olla työpaikan vaihtaminen, mutta joskus se johtaa ojasta allikkoon. Yleinen neuvo työmarkkinoilla onkin, että samanlaisesta työtehtävästä ei kannata vaihtaa samanlaiseen työtehtävään. Joskus ratkaisu voi olla oman yrityksen perustaminen. Me, myself and I – meitä yksinyrittäjiä, johon joukkoon itsekin kuulun, on Suomessa noin 200 000 ja lisäksi kevytyrittäjät ja freelancerit. Yksinyrittäjyydessä on se hyvä puoli, ettei tarvitse vastata kenenkään muun tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Kun tekee parastaan, tulee aina priimaa. Kääntöpuoliakin toki löytyy. Työpari olisi yksinyrittäjälle todella usein tarpeellinen.