Skip to main content
Avainsana

loma

Markkinoinnin vuosikello

By Yleinen Ei kommentteja

Markkinointitoimet tulee ajoittaa niin vuositasolla kuin kampanjatasolla. Vuosikelloon kannattaa kirjata ensin odotetut suuret sesongit. Esimerkiksi äitienpäivä saattaa olla tietyille yrittäjille vuoden parhaita sesonkeja. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kukkakaupat, juhlakattausta tarjoavat ravintolat ja oikein markkinoituna myös kauneushoitolat lahjakortteineen. Sesongin ajoittaminen pelkästään vuoden kiertoon ei kuitenkaan riitä eli yrittäjä ei voi vain kirjoittaa vuosikelloon ”Äitienpäivä” toukokuun kohdalle. On pohdittava päivämäärän tarkkuudella, milloin äitienpäiväkampanja aloitetaan ja lopetetaan. Markkinointia ei kannata aloittaa liian varhain, sillä asiakas ei huomaa mainosta, jota ei koe itselleen ajankohtaiseksi. Liian myöhäinen markkinointi puolestaan johtaa siihen, ettei asiakas ehdi enää tulla asioimaan tai on jo asioinut toisaalla.

Lue lisää
Tatuointialan yrittäjä tekee itselleen mieluista työtä.

Parasta yrittäjyydessä

By Yrittäjyys Ei kommentteja

Parasta yrittäjyydessä on vapaus. Yrittäjä on oman itsensä pomo, joten yrittäjä voi valita työaikansa ja toimintatapansa. Yrittäjä tekee töitä itselleen, jolloin hän pystyy vaikuttamaan tulotasoonsa ja voi valita kenen kanssa työskentelee. Yrittäjän työnkuva on monipuolinen ja mielekäs, jopa palkitseva. Ei ole kuitenkaan olemassa vapautta ilman vastuuta. Yrittäjyydessä on paljon hyviä puolia, jotka jäävät harmillisen usein arkisen narinan ja valituksen varjoon – yrittäjät kun ovat mestareita tekemään itsestään marttyyreita. Moni ylpeilee sillä, miten vähän on pitänyt lomia, saati sairauslomia ja samalla he tulevat mainostaneeksi yrittäjyyttä alana, joka on luotaantyöntävä. Suurin osa yrittäjistä ei kuitenkaan selvitysten mukaan vaihtaisi yrittäjyydestä takaisin palkkatyöhön, joten jotain erityistä viehätystä yrittäjyydessä on.

Lue lisää

Onko yrittäjillä lomaa?

By Yleinen Ei kommentteja

Yrittäjät jakautuvat maineensa puolesta karkeasti kahteen ryhmään: on niitä, jotka eivät ole koskaan lomalla ja niitä, joiden elämä tuntuu olevan yhtä lomaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat saattavat jopa ylpeillä sillä, etteivät ole pitäneet lomaa (saati sairauslomaa) vuosikausiin. Jälkimmäiset elelevät rennommin. Päivärutiineihin voivat hyvin kuulua kiireettömät aamut, iltapäivätorkut tai vaikkapa talvet palmujen katveessa.

Lue lisää

Yrittäjän äitiysloma

By Yleinen Kommentit (10)

Syy hetkelliseen blogihiljaisuuteeni on tässä. Iltatähden myötä tämä postaukseni käsittelee juuri nyt itselleni ajankohtaista, mutta myös monien yrittäjyyttä pohtivien naisten mielessä pyörivää aihetta eli sitä, miten yrittäjälle käy, kun hän saa perheenlisäystä. Niin ihana ja ainutlaatuinen asia kuin lapsen syntymä onkin, se aiheuttaa väkisinkin pohdintaa myös rahan riittävyydestä, työn ja lapsiperhearjen yhdistämisestä, ajankäytönhallinnasta ja ylipäätään resurssien riittävyydestä. Harvassa tuntuvat olevan enää ne vanhemmat, jotka pystyvät tai edes haluavat heittäytyä kokonaan perhevapaalle, vaan halutaan pitää huoli omasta urasta vauva-aikana ja myös pitää yllä samaa elintasoa kuin ennen lapsen syntymää. Onko tämä mahdoton yhtälö?

Lue lisää
yrittajan_joulu_rastityot

Yrittäjän joulu

By Yrityksen perustaminen Ei kommentteja

Jotta yrittäjä voisi lomailla, on yritystoiminnan mahdollistettava se niin taloudellisesti kuin ajankäytöllisesti. Yrittäjä ei sinällään ole kenellekään tilivelvollinen lomistaan, eikä loman pitämisessä tarvitse noudattaa työaikalakia tai työehtosopimuksia, vaan pikemminkin kyse on siitä, onko työ niin sitovaa, ettei yrittäjä pääse irtautumaan ja siitä, ettei ole rahaa pitää lomaa. Ja mahdollisesti myös siitä, ettei yrittäjä salli itselleen henkisesti irrottautumista.

Lue lisää