Skip to main content
Avainsana

yrittäjäkoulutus

Yrittäjänä kehittyminen

By Yleinen Ei kommentteja

Yrittäjällä ei ole kehityskeskusteluita, joissa käytäisiin säännöllisesti esimiehen kanssa läpi tulevan vuoden tavoitteita ja onko aiemmin asetettuihin tavoitteisiin päästy. Ei ole ura- tai koulutussuunnitelmia, joissa vuosittain tarkasteltaisiin osaamisen puutteita ja osaamisen kehittämistä. Mutta kyllähän yrittäjäkin voi aivan hyvin laatia sellaisen! Ensin on pohdittava, mitkä asiat ovat vaikeita ja yrittäjänä toimimisen pullonkauloja. Kun kehittämishaasteet on tunnistettu, on tartuttava toimeen ja lähdettävä viemään osaamista seuraavalle tasolle. Tällöin täytyy puntaroida, onko edes järkevää lähteä opettelemaan asiaa itse vai olisiko kannattavampaa ostaa kyseinen palvelu siihen erikoistuneelta toimijalta.

Lue lisää

Yrittäjäksi eläkkeellä

By Yleinen Ei kommentteja

Yrittäjäksi ryhtymiselle ei ole olemassa minkäänlaista yläikärajaa. Iäkkäämpänä yrittäjäksi lähtevän tulisi ottaa huomioon: Yli 67-vuotiaan ei tarvitse ottaa muutoin pakollista yrittäjän eläkevakuutusta. Vanhuuseläkkeellä oleva voi ottaa halutessaan Yel-vakuutuksen vapaaehtoisena, jolloin siitä kertyy lisää eläkettä 1,5% vuodessa. Lisäkertymä haetaan erikseen. Vanhuuseläkkeellä yrittäjätulot eivät vaikuta eläkkeeseen, joten työtä – myös yrittämistä – saa tehdä rajoituksetta ilman tulorajoja. Eläkkeeseen yrittäminen ja siitä saatava tulo ei siis vaikuta, mutta verotukseen tuloilla on toki aina vaikutusta. Verohallinto tekee automaattisesti veron määrää laskiessaan vähennyksiä, kuten eläketulovähennys, perusvähennys ja ansiotulovähennys. Mikäli eläkkeensaajan eläke on pieni, hän saa näitä vähennyksiä. Jos eläkkeellä oleva henkilö alkaa saamaan eläkkeen lisäksi ansiotuloja tai yrittäjätuloa, nämä tulot vaikuttavat vähennyksiin. Lisäksi yrittäjätulo on veronalaista tuloa, jolloin kokonaisverotus nousee. Verohallinnosta suositeltiin asiasta kysyessäni laskemaan Vero.fi-sivuilta löytyvällä veroprosenttilaskurilla yrittäjätulon vaikutusta eläkkeen verotukseen. Laskuri huomioi nuo vähennykset automaattisesti.

Lue lisää

Tietääkö entinen esimiehesi?

By Yleinen Ei kommentteja

Miksi palkkatyöstä irtisanoudutaan? Yrittäjäkoulutusten henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa työssäkäyvien yrittäjäksi aikovien kanssa tulee lähes poikkeuksetta esille runsaasti epäkohtia heidän nykyisestä palkkatyöstään. Koska ilmiö on niin usein toistuva ja johtaa siihen, että aiemmin sitoutuneet ihmiset ihan oikeasti irtisanoutuvat työstään, olen jäänyt pohtimaan, saavatko entiset esimiehet koskaan tietää irtisanoutumisten todellisia syitä?

Lue lisää

Yrittäjän ammattitutkinto verkossa

By Yleinen Ei kommentteja

Miksi jo toimiva yrittäjä osallistuisi yrittäjäkoulutukseen? Kehittääkseen itseään ja yritystoimintaansa. Yrittäjyyden sudenkuopat ovat arkisia asioita, jotka voivat jäädä yrittäjältä itseltään arjen pyörityksessä huomaamatta. Tai mikäli ongelmat tiedostetaan, niiden selättämiseen ei välttämättä ole aikaa tai osaamista. Moni mieltää, että yrittäjäkoulutus on tarkoitettu vain yritystoimintaa suunnitteleville, mutta jo yrittäjänä toimivalle kouluttautuminen on vähintäänkin yhtä tärkeää.

Lue lisää

Yrittäjäkoulutus

By Yleinen Ei kommentteja

Yrittäjille ja yrittäjyydestä haaveileville on tarjolla monenlaista apua: on maksutonta yritysneuvontaa, kokeneita yrityskummeja ja -mentoreita, yhdistystoimintaa, yrittäjyyden edistämiseen tähtääviä EU-hankkeita ja yrittäjäkoulutusta. Olen kouluttanut yrittäjiä viitisentoista vuotta ja tähän kokemukseeni perustuen haluan tuoda esille muutamia näkökulmia yrittäjäkoulutuksista. En enää muista, mistä tekstinpätkästä tämä lausahdus on jäänyt mieleen, mutta tämä on osuvasti sanottu: Yrittäjäkoulutuksen tavoite ei ole kiirehtiä ketään yrittäjäksi, vaan antaa valmiudet pohtia yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjäkoulutus antaa lisätietoa ja eväitä päätöksentekoon: ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei? Ja yrittäjäkoulutuksen avulla voi välttää monia virheitä ja karikoita, sillä kantapään kautta oppiminen voi tulla kalliiksi.

Lue lisää