Ammattiliitot ovat saaneet vuosien saatossa aikaan paljon hyvää, mutta osa kantavista ajatuksista on kääntynyt itseään vastaan. Ennen vanhaan oli olemassa vain yrittäjiä ja työntekijöitä. Yrittäjä oli se, joka työllistää itse itsensä, eli hänellä ei ollut työnantajaa ja palkanmaksajaa. Työntekijä oli se, joka sai työnantajaltaan palkan. Ammattiliitot ovat ajaneet työntekijän etuja tavoitteenaan pitkäaikainen ja vakaa työsuhde lomineen ja muine etuisuuksineen. Työnantajan näkökulmasta tällainen työsuhteen muoto ei ole aina mahdollista. Voi olla, että työtä on tarjolla vain vähän tai epäsäännöllisesti. Toisaalta voi osoittautua, ettei työntekijä ole taidoiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan soveltuva kyseiseen työpaikkaan. Joskus nämä asiat käyvät ilmi vasta koeajan jälkeen. Hyvä työntekijä on työnantajalle kultaakin arvokkaampi – sanan monessa merkityksessä. Työntekijöitä tarvitaan, mutta joustamattomat ehdot ja työntekijän (liian) vahva suoja on johtanut tilanteeseen, jossa markkinoille on muodostunut uudenlaisia tapoja työn tekemiseen.
Työelämä on monelta osin murroksessa. Ammattiliittoja tarvitaan edelleen, ja erityisesti niiden tulee kantaa huolta niiden työntekijöiden oikeuksista, jotka ovat muutoin altavastaajan asemassa. Nouseeko perinteisten ammattiliittojen rinnalle myöhemmin erilaisia kevytyrittäjien tai vuokratyöntekijöiden liittoja ajamaan juuri näiden ”pudokkaiden” asemaa? Esimerkiksi kevytyrittäjät ovat usein yrittäjien ja työntekijöiden välimaastossa. Kuka ajaa tämän alati kasvavan joukon etuja?
Työmarkkinat muuttuvat myös siten, että uusia ammatteja syntyy kuin sieniä sateella. Kuulemani mukaan vuosisadan alun ammateista on olemassa enää vain 2%. Ammatit eivät ole suinkaan vähentyneet, vaan poistuneiden tilalle on tulossa uusia. Nyt vloggaajakin on jo vanha juttu. Miltä kuulostaisi esimerkiksi onnellisuusoperaattori, identiteettimanageri, keinolihankasvattaja, bioturvajuristi tai lääketulostaja? Mikä muuttuu seuraavan 20 vuoden aikana? Lue lisää tulevaisuuden visioista ja uusista ammateista Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisusta Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037. (kuva: Unsplash)
Palataksemme takaisin tähän päivään ja työmarkkinoiden murrokseen kuluneen 10 vuoden aikana: Työvoiman vuokraus on yksi näistä uusista työvoimaan liittyvistä toimintamalleista. Työnantajan ei tarvitse palkata työntekijää oman yrityksensä palkkalistoille, vaan hän voi vuokrata työntekijän henkilöstönvuokrausta tarjoavalta yritykseltä. Eli työntekijä on henkilöstönvuokrausyrityksen palkkalistoilla, vaikka työskenteleekin asiakasyrityksessä. Tämä tulee himpun verran kalliimmaksi, kuin oman työntekijän palkkaaminen. Henkilöstönvuokraustoimintakin on pyörittäjälleen yritystoimintaa ja yrittäjä tarvitsee itselleen oman siivunsa. Moni työnantaja on valmis maksamaan tuon siivun, jotta välttyisi sitovuudelta. Työntekijän palkkaaminen kun on aina riski.
Tässä ei ole kyse siitä, että henkilöstönvuokrauspalveluita ostava yritys haluaisi polkea työntekijöiden oikeuksia tai olisi muutoin kurja työnantaja. Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että henkilöstönvuokrauksen käyttäminen on riskittömämpää. Kun työtä ei ole, työntekijälle ei tarvitse maksaa palkkaa. Jos työntekijä osoittautuu soveltumattomaksi kyseiseen työhön tai työyhteisöön, työntekijän voi vaihtaa. Lisäksi henkilöstönvuokrauspalvelulta saa useimmiten pikaista sijaisapua sairastapauksissa ja työntekijöitä projekti- ja sesonkiluontoiseen työhön. Lähtökohtaisesti sen suorittavan työn, jonka voi tehdä miltei kuka tahansa, voi hyvinkin vuokrata, mutta asiantuntijuutta ja liiketoiminnan avainhenkilöitä useinkaan ei. Näihin henkilöihin liittyy omat haasteensa, joista vähäisin ei ole sitouttaminen nykyiseen työnantajaansa.
Vuokratyövoiman käyttö on levinnyt ravintoloista ja kaupan aloilta kaikille toimialoille. Joillakin yrityksillä on jopa oman varsinaisen liiketoimintaa pyörittävän yhtiön lisäksi oma henkilöstönvuokrausyritys, jottei työntekijöitä tarvitse palkata ”emon” palkkalistoille. Toisaalta tavoitteena voi olla myös työntekijän etu. Ellei työtä ole tarjota kuin sesonkeina, voidaan työntekijää vuokrata sesongin ulkopuolella toisille yrityksille, jotta tämä pystyttäisiin työllistämään läpi vuoden. (kuva: Unsplash)
Toinen merkittävä työvoimaan liittyvä toimintamalli on alihankinta. Teknisillä aloilla, kuten rakennusalalla alihankkijoita ja/ tai aliurakoitsijoita on käytetty jo kauan. Päämies ostaa tällöin työpanosta toiselta (usein pienemmältä) yritykseltä. Tällöin voidaan ostaa työpanosta vain sille ajalle ja vain siihen työtehtävään, kuin on tarvetta sitoutumatta palkattuun työntekijään. Alihankkija myös vastaa itse työnsä jäljestä ja tuotteistaan, lomistaan ja sairastumisistaan, työvälineistään ja yrittäjän velvoitteistaan, aivan kuten henkilöstönvuokrausyritys vuokrattavistaan. Aliurakointiin liittyy myös sellainen etu, että aliurakoitsija on usein erikoistunut juuri kyseisen alan toimintaan ja on siinä ammattilainen. Aliurakointi saattaa tulla jopa edullisemmaksi, kuin se, että päämies palkkaisi tehtävään oman henkilön. Alihankkijoita alkaa olla alalla kuin alalla ja y-tunnusta edellytetään yhä useammalta toimijalta.
Kolmas nopeasti kasvava toimintamalli on kevytyrittäjyys. Kevytyrittäjällä ei ole omaa y-tunnusta, vaan hän toimii laskutuspalvelun kautta. Kevytyrittäjä toimii yrittäjämäisesti eli hankkii itse asiakkaansa ja sopii työn sisällöstä, toteutuksesta ja hinnasta. Hän myös vastaa itse omasta eläkevakuutuksestaan eli yel-vakuutuksesta, mikäli n. 7000 euron työtulon raja ja muut kriteerit täyttyvät. Laskutuspalvelu hoitaa yrittäjyyteen liittyvät hallinnolliset tehtävät, kuten asiakkaan laskuttamisen, alv-asiat ja palkanmaksun.
Moni yrittäjämäisesti toimiva tuntuu pelkäävän oman y-tunnuksen rekisteröimistä ja yrittäjätitteliä. Ja moni myös pelkää yrittäjyyteen liittyvää paperityötä, joka tosin on nykyään sähköistä: kirjanpito, verojen maksaminen ja laskuttaminen. On yleisesti tiedossa, että laskutuspalvelu tulee lähes poikkeuksetta kalliimmaksi, kuin omalla y-tunnuksella toimiminen, mutta nämä ihmiset ovat valmiita maksamaan sen hinnan a) helppouden vuoksi ja b) sen vuoksi, ettei heidän tarvitse perustaa omaa yritystä, jolloin syy lienee henkinen. Yrittäjätitteli nimittäin tulee suurimmalle osalle kevytyrittäjistä ilman omaa y-tunnustakin.
Kevytyrittäjä on kuitenkin hankalassa asemassa, koska hän on yrittäjän ja työntekijän välimuoto, väliinputoaja. Hän joutuu maksamaan palkan sivukulut, toisin kuin toiminimiyrittäjä. Hän joutuu myymään aina arvonlisäverollisella hinnalla, toisin kuin alle 10 000 euroa vuodessa myyvä toiminimiyrittäjä. Hän ei pääse hyötymään arvonlisäveron alarajahuojennuksesta, eikä toimintavarauksesta. Kevytyrittäjä ei välttämättä pysty laittamaan kaikkia työn tekemiseen liittyviä kustannuksia verovähennyksiin, toisin kuin toiminimiyrittäjä. Laskutuspalvelu ottaa yleensä 5-10% välistä (toki, koska laskutuspalveluyrityksetkin ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä), jolloin kevytyrittäjän laskutuksesta lähtee suurempi siivu, kuin mitä toiminimiyrittäjä maksaisi kirjanpitäjälle. Kevytyrittäjällä ei myöskään voi olla suojattua yrityksen nimeä. Te-palvelut ja Kela katsovat kevytyrittäjät yrittäjiksi, mutta Verohallinto laskutuspalvelun tyypistä riippuen mahdollisesti työntekijäksi.
Miksi sitten joku haluaisi tehdä työtä kevytyrittäjänä, koska se on kalliimpaa ja ”ehdot” ovat heikommat, kuin toiminimiyrittäjällä? Laskutuspalvelut lietsovat markkinoinnillaan yrittäjyydestä byrokraattista mielikuvaa kertoen, että kevytyrittäjänä kaikki on helpompaa. Tämän tyyppiseen markkinointiin kannattaa suhtautua varauksella. Loppukädessä sillä ei ole mitään merkitystä, onko y-tunnuksellinen yrittäjä vai kevytyrittäjä, sillä molemmat ovat vain välineitä oman liiketoiminnan toteuttamiselle. Menestymiseen vaikuttaa kovin moni asia. Lue lisää aiemmasta kirjoituksestani Mikä yritys kannattaa perustaa. (kuva: Unsplash)
Kuitit joudutaan toimittamaan aivan samalla tavoin laskutuspalveluun, kuin ne toimitettaisiin kirjanpitäjälle. Laskutustiedot toimitetaan laskutuspalveluun aivan kuten ne toimitettaisiin kirjanpitäjälle – itse asiassa samalla vaivalla, kun kevytyrittäjä näpyttelee tiedot laskutuspalveluun, hän näpyttelisi ne suoraan laskutusohjelmaan ilman välistä vetäjää. Toki kevytyrittäjyydessä on puolensa: jos kyse on kertaluontoisesta projektista, ei kenenkään ole järkevää perustaa yritystä vain sitä varten. Tai jos työ on hyvin satunnaista ja laskutusta on esimerkiksi vain pieniä summia muutaman kerran vuodessa, kevytyrittäjyys on varmastikin hyvä malli. Samoin kuin tilanteessa, jossa yrittäjä haluaa ennen yrityksen perustamista harjoitella ja testata yrittäjyyttä. Myös luottotiedottoman yrittäjäkandidaatin ainoa vaihtoehto saattaa olla kevytyrittäjyys siihen saakka, kun oma rekisteri on puhdas.
Työnantajan näkövinkkelistä kevytyrittäjyys on mainio asia. Ostamalla kevytyrittäjältä voidaan välttää työnantajan vastuut ja vieläpä ihan laillisesti. Monikaan kevytyrittäjä ei osaa hinnoitella työtään riittävän korkeasti, koska ei ymmärretä, että laskutuksesta käteen jää lopulta vain puolet. Asiakasyritys voi saada näin ollen hyvää työnjälkeä huippuedullisesti. Laskutuspalvelun lasku on täysin verovähennyskelpoinen lasku. Mikäpä tämän helpompaa! Työnhakijalle voidaan hyvin sanoa, että emme palkkaa sinua, vaan laskuta laskutuspalvelun kautta.
Miksi kevytyrittäjyys on niin suosittua? Onko mielikuva yrittäjyydestä aina niin stressaava ja sitova, etteivät ihmiset uskalla yrittää? Vaikka kevytyrittäjänä toimitaan aivan samalla tavoin, kuin yrittäjät toimisivat eli hankitaan itse asiakkaat ja toteutetaan työ sovitulla tavalla ja hinnalla. Ostetaanko kevytyrittäjyydessä itsensä vapaaksi stressistä ja peloista? Vaikka se onkin näennäistä. Oli miten oli, kevytyrittäjyys on oivallinen toimintamalli, sillä se on aidosti madaltanut yrittäjämäisen toiminnan kynnystä. Ilman laskutuspalveluita monen yrittäjyyshaaveet olisivat jääneet juurikin vain haaveiksi. (kuva: Unsplash)
On monia muitakin yrittäjämäisiä toimintatapoja, mutta erityisesti nämä kolme ovat nyt kasvussa. Yrityksiä perustetaan yhä enemmän, kevytyrittäjiä on yhä enemmän ja myös epätyypillisiä työsuhteita. Epätyypillisellä tarkoitetaan sitä, ettei työ ole kokopäiväistä ja ”vakituista”. Tämä taasen johtaa siihen, että esimerkiksi asuntolainen saaminen on vaikeaa. Rahoittaja kun on yhä edelleen hyvin perinteinen ja katsoo vakituisten samasta paikasta kertyvän tulon eli palkan olevan varmin lainan takaisinmaksua turvaava asia.
Mutta markkinatpa ovatkin kääntyneet monelta muiltakin osin päälaelleen. Nuoret eivät enää edes halua vakituista työpaikkaa! Pankeissa ollaan ihmeissään, koska nuoret eivät enää halua ostaa asuntoja. Pankeilla pyyhkii huonommin kuin ennen monestakin syystä, mutta asuntolainat ovat olleet yksi ihmiselämän suurimmista investoinneista ja taanneet pankeille pitkäaikaisia asiakkuuksia. Työnantajat ovat pulassa, koska nuoria ei saa enää töihin. Tai jos saa, he määrittävät työvoimapulan aloilla itse työaikansa ja -tehtävänsä, mikä on ennenkuulumatonta.
Mitä yksityishenkilö tekee välttääkseen riskejä? Kun hän tekee hankinnan, hän varmistaa, voihan tuotteen varmasti palauttaa, ellei se ole mieluinen. Tuotteen voi usein palauttaa, vaikka se ei miellytä tai asiakas on muuttanut mieltään. Siinä ei edes tarvitse olla mitään vikaa. Yksityishenkilöt ovat tottuneet siihen, että heidän ei tarvitse sitoutua mihinkään. Nykyään ei edes asuntolainaan tai avioliittoon, saati työpaikkaan. Miksi sitten työnantajan täytyy ”ostaa sika säkissä” ja sitoutua palkkaamaan työntekijä, josta ei oikein pääse eroon, oli hän millainen tahansa? Yksityishenkilöllä on oikeus mennä sinne minne sydän vie, mutta mitkä ovat yrittäjän oikeudet? (kuva: Unsplash)
Markkinoilla on taipumusta toimia ketterästi: mille on tarve, sitä tarjotaan. Joku fiksu edelläkävijä tai visionääri osaa ajatella, miten asioita kannattaisi hoitaa perinteisen mallin sijaan. Työvoima-asioissa jäykät ja sitovat työehtosopimukset ovat johtaneet siihen, että tilalle on syntynyt joustavampia toimintatapoja. Joku viisas on keksinyt, että jos kerran tavaroita voi vuokrata, miksei myös työvoimaa? Joku on keksinyt, että jos kerran työnantajat eivät halua palkata työntekijöitä, vaan ostaa palveluita laskulla, ei siihen välttämättä tarvita omaa y-tunnusta. Lainsäädäntö laahaa aina perässä, kuten tässäkin tapauksessa.
Älköön kukaan pahoittako mieltään kirjoituksestani. On lukuisia työnantajia, jotka haluavat palkata työntekijöitä. He haluavat sitoutua työntekijöihin ja maksavat ilomielin palkan ja jopa ylimääräisiä etuuksia. On hyviä ja huonoja työnantajia, aivan samoin kuin on hyviä ja huonompia työntekijöitä. Kyse ei ole tästä, vaan ajatusmallista, että jos jokin on liian riskialtista ja sitovaa, sille on syntynyt erilaisia vaihtoehtoja. Oma näkemykseni on, että pienyritysten suurin kasvun este on työntekijän palkkaaminen.
Kiitos informoivasta tekstistä! Meillä nuoret on pohtineet tuota kevytyrittäjäksi ryhtymistä niin, että sillä voisi työllistää itsensä kesäloman aikana. Nykyään työelemässä on kyllä olemassa paljon erilaisia vaihtoehtoja ja toimintatapoja.
Hei Tuula,
Kiitos kommentistasi ja palautteestasi. Tuo kirjoitukseni taitaa olla osittain jo vanhentunutkin, sillä kevytyrittäjien määrä sen kuin nousee! Nuorille on lisäksi tarjolla mm. Nuori yrittäjyys ry:n Vuosi yrittänä-ohjelma osana opintoja, sekä 4H-yrittäjyyttä.
Kuten totesitkin, on hienoa, että erilaisia työllistymisen vaihtoehtoja tulee jatkuvasti lisää. Lainsäädäntö vain laahaan perässä, sillä yrittäjämäisesti toimiva henkilö, jolla ei ole omaa y-tunnusta, on hieman harmaalla alueella yrittäjänä ja työntekijän välimaastossa. Mutta tämäkin asia toivottavasti huomioidaan ja muutoksia lienee tulossa.
Ystävällisin terveisin,
Sanna