Kuka on blogin kirjoittaja Sanna Olshin?
Olen nelikymppinen yrittäjyyden edistämisen ja liiketoiminnan kehittämisen rautainen ammattilainen – ja yrittäjä itsekin:
- Johtanut 10 yrittäjyyden kehittämishanketta
- Kehittänyt elinkeinoelämää yrityspalvelupäällikkönä
- Kouluttanut ja sparrannut 20 vuoden aikana yli 4000 yrittäjää yritystalouden kouluttajana ja yritysneuvojana
- Lukenut ja sparrannut yli 10 000 liiketoimintasuunnitelmaa rahoituslaskelmineen
- Johtanut yrittäjyyskasvatuksen kehittämistä Yes-aluepäällikkönä
- Toiminut lukuisissa yrittäjyyttä edistävissä verkostoissa ja tapahtumissa – useimmiten toinen jalka yrittäjyydessä ja toinen jalka kunta/yhdistys/hankemaailmassa.
- Markkinoinut ja myynyt tulosvastuullisesti palveluita tuhansille yrittäjille
- Tuottanut merkittävän määrän yrittäjyysteemaista viestintää: oppaat, blogit, some, raportit, lehdistö jne. Kirjoitan parhaillaan Asiantuntijasta yrittäjäksi – yrityksen perustamisopasta. Tietokirjani kirjoittamista tukee WSOY:n kirjallisuussäätiö.
- Tunnen yrittäjyyden eri ulottuvuudet – olenhan saanut kunnian toimia tuhansien eri toimialojen yrittäjien kanssa eri elinkaaren vaiheissa: yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen, kasvu ja kehittyminen ja myös liiketoiminnan hiipuminen. Yrittäjänä olen kokenut omakohtaisestikin yrittäjyyden valoisat ja nurjat puolet kasvusta lopettamispäätöksiin. Olen toiminut verkkokauppiaana, koulutusliiketoiminnassa ja nykyään kasvuyritysten luottokumppanina liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittämisessä. Arvostan valtavasti kaikkia yrittäjiä ja haluan edistää yrittäjänä onnistumista. Se on oman urani missio.
Taustaltani olen maisteri pk-yritystoiminnan kehittämisestä ja markkinoinnista, yritystalouden opettaja ja yritysneuvoja. Tutkintoja on taskussani viisi ja kuudes on tuloillaan. Elikeinoelämän ja yrittäjyyden kehittäminen on suuri intohimoni, ja kehitän osaamistani jatkuvasti aihealueen tiimoilta. Olen opiskellut myös lukuisia täydennyskoulutuksia, joista mainittakoon verkkoliiketoiminnan erikoistumisopinnot AMK:ssa ja vastuullisuuden ja kiertotalouden opinnot.
Kaikesta on tiedä kaikkea, mutta yrityksen perustamisesta, pienyrittäjyydestä, kasvuyrittäjyydestä ja näiden edistämisestä huomattavan paljon! Tämä on ollut ammattini ja kiinnostuksen kohteeni jo 20 vuotta.
Mites bisnekset- yrittäjyysblogin taustaa
Mites bisnekset on yksi Suomen luetuimmista yrittäjyysblogeista. Blogi syntyi alun perin halusta jakaa tietoa yrityksen perustajille ja kasvu- ja kehittymishaluisille pk-yrittäjille. Olen aina ollut tuottelias kirjoittaja. Olen se tyyppi, joka kirjoittaa tuttavien autonmyynti-ilmoitukset ja CV:t. Ja useimmiten tavalla, joka osuu maaliin.
Yrittäjyysblogissani ja yrittäjyysaiheisissa tietokirjoissani pystyn yhdistämään kaksi itselleni tärkeää asiaa: yrittäjyystiedon jakamisen ja kirjoittamisen. Olen kehittänyt osaamistani myös valokuvauksen ja someviestinnän alueilla – näitä palveluita toteutin aiemmin niin palkkatyössäni kuin koulutusliiketoiminnassani; nykyään toteutan avaimet käteen-viestintäpalveluita kasvuyrityskumppaneilleni. Humanisteista minut erottaa erittäin vankka yrittäjyyden substanssiosaamiseni. Toisin kuin moni muu, minä en tee sisältöä kauniiden kuvien tai klikkiotsikoiden vuoksi. En lainaa tai plagioi toisten kirjoittamia tekstejä. Näiden sijaan viestinnälläni on aina tarkoitus: liiketoiminnan kehittäminen. Mites bisnekset-blogia kirjoitan myös siitä syystä, että näin pystyn tarjoamaan yrittäjyysvinkkejä aivan kaikille niitä tarvitseville. Näen, että tällä blogilla on myös yhteiskunnallinen merkitys.
Mites bisnekset-yrittäjyysblogini on noussut vuosien saatossa näkyvyydessään erinomaisille sijoille useilla miljoonilla näyttökerroillaan. Autenttinen yrittäjyyssisältö kiinnostaa erityisesti:
- yrittäjyyttä suunnittelevia
- pienyrittäjiä
- kasvuyrittäjiä
- yrittäjyyden edistämisen parissa työskenteleviä
Yhteistyöt kanssani
- Tällä hetkellä en toteuta blogini kautta kaupallisia yhteistöitä.
- Jos haluat osallistua yrittäjäkoulutukseeni: koulutan yrittäjyyttä yhteistyökumppaneideni kautta (muutamat kesäyliopistot ja tutkinnonjärjestäjät). Ellet löydä seuraavaa koulutusta blogisivustoltani, olethan minuun yhteydessä! Kerron mielelläni lisää millaisia koulutuksia on tulossa ja miten voit ilmoittautua mukaan. Koulutukset toteutuvat pääsääntöisesti verkkokoulutuksina, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua mistä päin Suomea tahansa.
- Etsitkö yrittäjyyden kouluttajaa? Mikäli haluat yhden Suomen kokeneimmista yrittäjyyden ammattilaisista kouluttajaksi, puhujaksi tai asiantuntijaksi, olethan yhteydessä!
- Jos olet kasvu- ja kehittymishaluinen yrittäjä ja haluat sisällöntuottajan, joka oikeasti ymmärtää miksi ja miten viestinnällä edistetään liiketoimintasi kasvua, valitse minut kumppaniksi yrityksesi kasvumatkalle! Useimmiten yhteistyö alkaa sisällöntuotannosta, mutta päädymme kirkastamaan tuotepalettia, asiakasvalintaa, hinnoittelua, suoraviivaistamaan prosesseja ja monin eri tavoin rakentamaan yritystoiminnasta kannattavampaa ja samanaikaisesti parempaa yritystä yrittäjälle itselleen.
Yhteydenotot:
Yhteydenotot sähköpostitse: sanna.olshin (at) starttivalmennus.fi
Sovitaan tapaaminen ja yhteistyö voi alkaa!