Koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää. Myös eläkeiässä tai sen kynnyksellä voi aloittaa yritystoiminnan. Toisinaan eläkeikäiset ovat itse suurimpia vastustajia yritysajatuksilleen, sillä yhteiskunta sääntöineen kyllä sallii vanhuuseläkkeellä olevan yritystoiminnan. Tässä kirjoituksessani keskitynkin juuri vanhuuseläkkeeseen. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla on enemmän rajoituksia.
Yrittäjäksi ryhtymiselle ei ole olemassa minkäänlaista yläikärajaa. Iäkkäämpänä yrittäjäksi lähtevän tulisi ottaa huomioon:
- Yli 67-vuotiaan ei tarvitse ottaa muutoin pakollista yrittäjän eläkevakuutusta. Vanhuuseläkkeellä oleva voi ottaa halutessaan Yel-vakuutuksen vapaaehtoisena, jolloin siitä kertyy lisää eläkettä 1,5% vuodessa. Lisäkertymä haetaan erikseen.
- Vanhuuseläkkeellä yrittäjätulot eivät vaikuta eläkkeeseen, joten työtä – myös yrittämistä – saa tehdä rajoituksetta ilman tulorajoja.
Tutkimus kertoo, että vanhemmalla iällä yrityksen perustaneet ovat onnellisempia, sillä yrittäjyys on nostanut elämänlaatua. Eläkeikäisten yrittäjien lukumäärä onkin kasvussa. (kuva: Shutterstock)
Eläkkeeseen yrittäminen ja siitä saatava tulo ei siis vaikuta, mutta verotukseen tuloilla on toki aina vaikutusta. Verohallinto tekee automaattisesti veron määrää laskiessaan vähennyksiä, kuten eläketulovähennys, perusvähennys ja ansiotulovähennys. Mikäli eläkkeensaajan eläke on pieni, hän saa näitä vähennyksiä. Jos eläkkeellä oleva henkilö alkaa saamaan eläkkeen lisäksi ansiotuloja tai yrittäjätuloa, nämä tulot vaikuttavat vähennyksiin. Lisäksi yrittäjätulo on veronalaista tuloa, jolloin kokonaisverotus nousee. Verohallinnosta suositellaan laskemaan Vero.fi-sivuilta löytyvällä veroprosenttilaskurilla yrittäjätulon vaikutusta eläkkeen verotukseen. Laskuri huomioi nuo vähennykset automaattisesti.
Mitenkään sankoin joukoin eläkeläiset eivät ole osallistuneet yrittäjäkoulutuksiini. Ne jotka ovat, eivät ole lähtökohtaisesti perustaneet yritystä sen vuoksi, että haluaisivat yritystoiminnasta lisätulonlähteen eläkkeensä lisäksi. Yritys on haluttu perustaa muista syistä (esim. halu jatkaa työelämässä, mutta aiempaa vapaammin, halu jakaa omaa osaamista, halu ”harrastaa” jotakin hyödyllistä, itsensä toteuttaminen). Moni lapsiperheen äiti tai isä sen sijaan hakee yrittäjyydellä nimenomaan lisätuloja. Parhaimmillaan yrittäjyys voikin tuoda mukavasti lisäansioita ja muutama satanenkin kuussa on eläkeläisen tuloihin merkittävä lisäys. (kuva: Shutterstock)
Yrittäjyyteen liittyy paljon muutakin, kuin vain tulot ja verotus. Eläkeikäisten yrittäjyyttä pohtiessani tulee väkisinkin mieleen ikävä sana: ikärasismi. Tällä tarkoitetaan sitä, etteivät työnantajat halua palkata ”liian” nuoria tai ”liian” vanhoja työnhakijoita. Liian nuorilta puuttuu vaadittavaa osaamista joko koulutuksen tai työkokemuksen muodossa ja epäilys on, että myös tarvittavaa elämänkokemusta puuttuu. Erityisesti nuorten naisten kohdalla on pelko, että perheenlisäys tuo työnantajalle kustannuksia ja muitakin haasteita mukanaan.
Entä sitten ikähaarukan toisessa päässä? Työnantaja voi ajatella, että eläkeikää lähestyvää ei kannata palkata, koska henkilö ei ehdi olla kovin kauan töissä tai että ”toinen jalka” on jo eläkkeellä eli pelätään kehittämishalun ja työmotivaation hiipuneen. Myös hektisessä työelämässä mukana pysyminen ja tietotekniset taidot saattavat olla vanhentuneita. Osa työnantajista pelkää myös eläkeikää lähestyvän henkilön terveydentilan heikentyneen – sairauslomat aiheuttavat jälleen lisää kustannuksia. Työnantaja ymmärtääkin parhaiten oman ikäluokkansa hakijoita, eikä välttämättä osaa suhtautua eri sukupolven osaamiseen tai käytökseen.
Mutta entäpä jos iäkkäämpi henkilö onkin yrittäjä eikä työnhakija? Suhtautuvatko asiakkaat eri tavoin? Entäpä jos henkilö onnistuukin kääntämään pitkän työuran ja valtaisan osaamisen vahvuudekseen ja pystyy yrityksen avulla keventämään työtaakkaansa eläkepäivien lähestyessä, mutta samanaikaisesti tienaamaan vähintään saman verran kuin palkkatyössä ollessaan?
Harmillisesti eläkeikäiset eivät osaa nauttia kertyneestä varallisuudestaan. Vasta viisikymppisetkin tuntuvat ajattelevan, etteivät halua riskeerata omaisuuttaan niinkin hurjapäiseen touhuun kuin yrittäjyyteen, vaan haluavat säästää mieluummin varat jälkipolville. Näin siitäkin huolimatta, että palvelualan yrittäjyys ei yleensä vaadi investointeja tai lainaa, eli omaisuus ei ole vaarassa. Ja toisaalta omaisuus on helposti katoava luonnonvara, kun sitä ei ole itse kovalla työllä ansaittu… (kuva: Shutterstock).
Yrittäjäksi ryhtyminen etenkin pitkän palkkatyöuran päätteeksi vaatii valtavasti rohkeutta. Yrittäjyyskasvatusta ei ole ollut lainkaan nyt eläkeikää lähestyvien koulutuksessa. Yrittäjyys on näyttäytynyt usein erittäin vaativana ammattina – täysin päinvastaisena kuin nuoren ikäpolven silmissä, jossa yrittäjyys koetaan pikemminkin välineeksi itselle mieluisan tekemisen mahdollistamiseen.
Kun aiemmin koulunkäynti ja opiskelu on pohjautunut pitkälti ulkoa opetteluun ja auktoriteettien kunnioittamiseen, miten uskaltautua yrittäjäkoulutukseen? Pelko siitä, ettei enää opi tai osaa oppia, on monen mielessä. Minullekin on soitettu ja kysytty voinko osallistua yrittäjäkoulutukseen, vaikken ole ollut koulunpenkillä kolmeenkymmeneen vuoteen. Olen toivottanut lämpimästi tervetulleeksi ja kertonut, että yrittäjän ammattitutkinto on hyvin erilainen tutkinto kuin moni muu: tässä kehitetään omaa yritystä, eikä opetella yleisiä yrittäjyyden teorioita.
Miltä tuntuu paluu ”koulunpenkille”? Yrittäjyyden opiskeleminen on onneksi erilaista, kuin kansakoulu aikoinaan. Yrittäjän ammattitutkinnossa kyse on oman yritysidean suunnittelemisesta tai jo olemassaolevan yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä. Joukossa on aina eri ikäisiä ihmisiä eri koulutustalla. Toimialat ovat laidasta laitaan. Kaikki ovat tervetulleita mukaan matalalla kynnyksellä! (kuva: Shutterstock).
Tämä on vain oma näkemykseni, mutta mielestäni suurten ikäluokkien yrittäjäkoulutukseen osallistuvien henkilöiden asenteissa on enemmän nöyryyttä, kuin nuoremmilla yrittäjäkollegoillaan. Nöyryys näkyy vaatimattomuutena: vaikka osaamista olisi muille jakaa, sitä ei kuuluteta, ei paukutella henkseleitä eikä tulla tilaan ”takki auki”. Ei olla ollenkaan varmoja siitä, että riittääkö oma osaaminen liikeideaksi saakka. Tiedostetaan hyvin se, että yrittäjyys vaatii paljon.
Eräs konkreettinen ero nuorempien ja vanhemman polven yritystä perustavien välillä on jälkimmäisen kiinnostuneisuus omaa sosiaaliturvaa kohtaan. Nuoremmat sen sijaan pitävät eläkettä hyvin kaukaisena tai jopa asiana, jota ei ole heidän jäädessään eläkkeelle joskus hamassa tulevaisuudessa. Nuoremmilla oma sairastuminen ei kuulu omalle kohdalle osuviin asioihin, eikä kokemuksen puuttuessa tulevaisuuden suunnittelu tai ”pahan päivän varalle” valmistautuminen kuulu vahvuuksiin. Nuorempienkin tosin kannattaisi kiinnostua yel-asioista, sillä se on myös Kelan vanhempainpäivärahan perusta.
Nyt yleistän, joten älköön kukaan loukkaantuko. Vaikka vanhemmalla ikäluokalla on usein elämänkokemusta, avarakatseisuutta, sekä tietynlaista kokemuksen kautta karttunutta viisautta, jota suuresti arvostan, on yksi asia, joka on jarruna yrittäjäuralla: hyvin kapea-alaiset työtehtävät. Kun nuoremman ikäpolven edustajat ovat joutuneet tekemään monenlaisia töitä eri aloilla, koska pätkätyöt ja muut epäsäännölliset työsuhteet ovat arkipäivää, on moni vanhemman ikäpolven edustaja saattanut työskennellyt vain yhden ainoan työnantajan palveluksessa koko ikänsä tai vähintäänkin muutamia kymmeniä vuosia.
Mikäli työtehtävät ovat pysyneet pääosin samana, on näkemys markkinoiden toimimisesta pysynyt kapeahkona. Omaa osaamista ei ole tarvinnut myydä, eikä ketään ole tarvinnut toistuvasti vakuuttaa työmarkkinoilla, kuten nuoret ovat joutuneet tekemään. Ja oman osaamisen myyminen, myös kieltävien vastauksen sietäminen ja aktiivinen esilläolo ovat tärkeitä taitoja yrittäjille. Jos näitä ei ole koskaan tehnyt, kynnys lähteä myymään omaa osaamistaan yrittäjänä eläkeiässä voi olla ymmärrettävästi korkea.
Monilla toimialoilla on työvoimapula. Eläköityvää työntekijää saatetaan pyytää jatkamaan työntekoa joko kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti, keikkaluontoisena tuuraajana tai omalla toiminimellä laskuttaen. (kuva: Shutterstock)
Toimialojen välillä on eroja. Mikäli henkilö on tehnyt työuransa asiantuntija- tai esimiestehtävissä, yrittäjyys on helpompaa ja myös yrityksen rakenne on kevyt, eikä vaadi useinkaan investointeja tai rahoitusta. Jos asiakkuuksia on tiedossa jo valmiiksi, yrittäjäksi lähteminen on myös turvallisempaa, eikä suinkaan hyppy tyhjän päälle. Moni johtotason tehtäviä tehnyt ryhtyykin eläkeiässä konsultiksi, mikä on mainio tapa jakaa osaamistaan ja vieläpä tienata sillä rahaa. Omaa osaamistaan voi toki myydä myös työntekijänä; toisinaan myös entiseen työpaikkaansa.
Mikäli yritysidea perustuu muuhun kuin oman työpanoksen myymiseen, pätevät yrittäjyyteen ihan samat lainalaisuudet ja perustamiseen liittyvät toimenpiteet, kuin kenellä tahansa yrittäjällä. Jos tarvitaan koneita, laitteita, kalusteita, materiaaleja tai alkuvarastoa, ne rahoitetaan usein lainarahalla. Rahoittajat tarkastelevat jokaista hakemusta tapauskohtaisesti. Yrityspuolen laina-ajat ovat usein huomattavasti lyhyempiä kuin yksityispuolella on totuttu, joten eläkeläisen ei kannata kantaa huolta siitä, etteikö ”ehtisi” maksaa lainaa takaisin. Kukapa sitä tietää, milloin oma aika on lopussa. Rahoittaja huolehtii vakuuksilla ja takauksilla siitä, että saa omansa takaisin, vaikka lainansaaja ei ehtisi maksaa lainaansa kokonaan takaisin. Tällaisiakin asioita eräs yrittäjäkoulutukseeni osallistunut eläkeläinen pohdiskeli.
Sitten kun jään eläkkeelle. Tämä paljon hoettu lause lienee kuuluisimpia ”sitku”-fraaseja. Mikäli terveys ja talous sen sallivat, monella eläkeläisellä avautuisi mahdollisuudet tehdä niitä asioita, jotka ovat jääneet arjen kiireessä tekemättä. Kuten olen aiemminkin blogissani todennut, hyvin nuorten ja eläkeikäisten yrityksen suunnittelua leimaa tietynlainen vapaus: nuorella iällä vastuut eivät vielä paina, ja vanhemmalla iällä vastuut eivät enää paina. Tosin kauan odotettu vapaus ei aina tunnukaan yhtä houkuttelevalta ja hohdokkaalta eläkkeen lopulta koittaessa. (kuva: Shutterstock)
Näin ollen eläkeiässä, jos mieli on virkeä ja kroppa ei krenkkaa, on hyvät edellytykset lähteä yrittäjäksi. Silti moni eläkeikäinen jarruttaa yrittäjyysajatuksiaan. Miksi? Etenkin jos vanhuuseläke on jo haettu ja päätös saatu, eikä yritystoiminta vaadi kummoisia investointeja, vaan perustuu oman osaamisen myymiseen, ei ole oikeastaan mitään menetettävää. Pekka Hackspikia lainaten: ”Pahinta mitä voi tapahtua on ettei tapahdu mitään”. Vanhuusiällä ei tarvitse enää murehtia monimutkaisia yrittäjän työttömyyskorvausasioita tai miten yel-maksu vaikuttaa perhe-etuuksiin. Vanhuuseläke on ansaittu oman työuran aikana, eikä yrittäjäksi ryhtyminen millään tavoin ”syö” vanhuuseläkettä tai aiheuta päätöstä eläkkeen eväämisestä.
Ymmärtääkseni erilaiset kriisit, myös ikäkriisit, saavat ihmiset pohtimaan mitä sitä haluaisi oikeasti loppuelämällään tehdä. Eläkkeelle jääminenkin saattaa olla kriisi. Kun on tottunut tekemään koko ikänsä töitä ja jääkin yhtäkkiä kotiin, miten mieli pysyy aktiivisena? Ei ole enää tuttua työyhteisöä, eikä tarvetta tietynlaiselle päivärytmille. Erästä tuttua eläkkeelle jäänyttä rouvaa lainatakseni: ”Viimeisenä työpäivänäni eläkekahveilla tajusin olevani oikeasti ja lopullisesti vanha” ja tämä oli hänelle suorastaan lamaannuttava ajatus. Eläkkeelle jäämiseen liittyy monta monenmoista asiaa. Tulotkin putoavat. Moni eläkeläinen täyttääkin päivänsä monenlaisilla aktiviteeteilla, jolloin eläkeläisenä elämä voi olla jopa kiireisempää kuin aikoinaan palkkatöissä ollessa. Mutta eläkeaika on myös ansaittua lepoa. Kukaan ei edellytä, että eläkeläisen täytyisi paahtaa vielä täysillä eteenpäin. Eläkkeellä olemiseen kuuluu vapaus päättää siitä, haluaako tehdä työtä, yrittää tai olla tekemättä mitään ja vain nauttia oloneuvoksena olostaan. Toivottavasti terveenä ja virkeänä.
